sunnuntai 10. elokuuta 2014

Virran viemää

Tulipa tahattoman pitkä blogitauko. Osasyynä ovat olleet hirmuhelteet, joiden aikana ei kovinkaan usein ole tehnyt mieli tarttua villalankaan. Ainakaan kutomisen merkeissä. Lankavaraston kasvattamista olen sen sijaan harrastanut ja lankakokoelmaa on täydennetty ehkä sellaisen kilon verran. Tiedän, jälleen kerran. Mutta kun lanka vain on niin ihanaa! Vastapainoksi olen sentään saanut yhden vyyhdin muuttumaan sukiksi asti.

Malli: Elegant Chain Socks by Rich Ensor
Lanka: Hopeasäie, Basic "Virran viemää"
Lankaa kului: 89 g
Puikot: 2,0

Näiden sukkien kohdalla pääsin haastamaan itseni. Tuntui, että pitkään tein vain helpponeuleita, joten ihan tietoisesti lähdin etsimään mukavan koukeroista sukkamallia. Tämä tuli vastaan ja osoittautui loistovalinnaksi. Malli on looginen, kaunis ja sujuvasti etenevä, vaikka joka kerroksella pitikin seurata kaaviota. Sunnittelijalle muuten plussaa siitä, että sukat ovat toistensa peilikuvat.

Sukat ovat täynnä kiertäen neulottuja silmukoita ja pikkupalmikoita. Ihanaa näpertämistä! Niin paljon kuin niitä rakastankin, ehkä ihan seuraava projekti ei niitä kuitenkaan sisällä. Tai sitä seuraavakaan... Kiintiö tuli hetkeksi täyteen.

Hopeasäikeen Basic-lankaan tutustuin nyt ensimmäistä kertaa. Mukavan napakka ja tiukkakierteinen lanka tuo palmikkokuviot hyvin esiin ja väri on aivan ihana, luonnossa vielä enemmän vihreään taittuva turkoosi. Seuraava projektikin on jo puikoilla ja valmistuu toivottavasti nopeammin kuin kahdessa kuukaudessa. Lisäksi tuskin maltan odottaa saadakseni uusia lankojani puikoille!

18 kommenttia:

  1. Nää on upeet! Mulla on samalta suunnittelijalta toiset sukat kärkiä vailla valmiit ja on kyllä ihastuttavan ihania koukeroita siinäkin. Nää on kyllä tehtävä heti seuraavana ja tällain sinertävä ei ois yhtään paha! Mainiot!

    VastaaPoista
  2. Ihanaiset. Mää niin lämpiän aina noille ohkasille palmikoille.

    VastaaPoista
  3. Valtavan kauniit sukat - ja ihana lanka. Piti heti käydä nappaamassa ohje kirjastoon, jos sitä vaiks joskus ehtis kutiloidakin.

    VastaaPoista
  4. Ihan huikean kauniit sukat! Mutta voi apua noiden kierrettyjen silmukoiden määrää. Siinä on ranteet kovilla - ainakin mulla.

    VastaaPoista
  5. Vauuu niin upeet! Täytyy iteki kokeilla tätä!

    VastaaPoista
  6. Vilma L.: Koukerot ovat ihan parhaita! Täytyykin tulla kurkkaamaan sinun sukkiasi, kun ne valmistuvat :) .

    Hillanen: Samoin. Niillä saa todella upeaa pintaa aikaiseksi.

    MiunMaun: Kyllä, pitäähän sitä ohjeita olla varastossa, kun startiitti iskee :) .

    MariJ: Näkisitpä sen vielä luonnossa. Kamera toistaa liian sinisenä mutta kuvittele oikein kaunis vedenvihreä turkoosi :) .

    Lankakeiju: Kiitos!

    Sanna: Niin oli minullakin. Ensimmäistä kertaa ikinä ranteet kipuilivat ihan tosissaan. Mutta kyllä kannatti :) .

    Berenike: Kokeile ihmeessä. Ohje on erinomaisesti kirjoitettu ja kaaviot selkeät, saa keskittyä vain palmikoimaan.

    VastaaPoista
  7. Onpa kauniit! Itseltäni jäisi kyllä tekemättä juurikin noiden kierrettyjen silmukoiden takia, mutta kiva että jaksoit tehdä :)

    VastaaPoista
  8. Kyllä on kauniit palmikot, oi!

    VastaaPoista
  9. Ihastuttavat sukat ja mikä väri!

    VastaaPoista
  10. Ihanat, pakko lisätä tämä malli omaankin jonoon! Väri on myös ihan täydellinen!

    VastaaPoista
  11. Ihana sukkapari! :) Ja kyllä se hyvä varautua syksyyn ja talveen haalimalla lankavarastot täyteen... ;)

    VastaaPoista
  12. Voi että on kauniit! Ihanat kuvat ja niin ihana sävy langassa! Mutta voi että mikä määrä kierrettyjä silmukoita! Mulla kyllä ranteet ei kestäisi :D

    VastaaPoista
  13. Lotta: No, näissä menikin se pari kuukautta ;) .

    Emma: Kiitos!

    Ingi: Tämä yhdistelmä toimi minustakin aivan mainiosti. No, mikä nyt ei turkoosin kanssa onnistuisi.

    Tiinu: Ja jonosta sitten vain puikoille :) .

    Pitko: No siis kyllä, ehdottomasti. Olisihan se nyt kamalaa, jos tulee kunnon pakkastalvi ja lankavarastossa ei olisi mitään lankaa :D .

    Maritta: Ranteet kyllä vaativat toipumista minullakin. Mutta kivat olivat tehdä ja rrrakastan kierrettyjä silmukoita.

    VastaaPoista
  14. Kauniit todella kauniit sukat. Värikin on niin viehättävä.

    VastaaPoista
  15. Wau, tosi kauniit sukat. Ihanat kuviot ja väri tosi mukava myös. HEi, kyllähän lankaa pittää aina olla varastossa, kyllähän sä tiiät. ;)

    VastaaPoista
  16. Näppi: No niinpä, mikäs neuloja ja bloggaaja se sellainen on, jolla ei ole lankaa talvivarastossa ;) .

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.